Kuljin lähes vuosikymmenen ajatellen, että rakkaus kyllä löytää minut, kun sitä vähiten odotan.
Ei löytänyt. Jossain vaiheessa aloin katsella ympärilleni ja ihmetellä, että tässähän on aika hiljaista ja yksinäistä ympärillä. Kavereita ja kivaa tekemistä kyllä oli, mutta sydämessäni iso, kumppanin mentävä aukko. Tuumasin, että ei tänne torniin kyllä kukaan kapua, jos en itse tule alas.
Isoin harhaluulo, jonka haluaisin korjata rakkauden ympäriltä, on, ettei sitä voisi etsiä.
Välillä kun tuntuu siltä, kuin nykyihminen pelkäisi sen myöntämistä, että häneltä puuttuu jotain. On vahva odotus siitä, että elämän pitäisi olla täyttä joka hetki ja tuntua hyvältä. Vaikka näin ei ajattelisikaan kovin tietoisesti, jossain taustalla näkymättömät paineet saattavat silti jyskyttää.
Voi tuntua siltä, että pitäisi olla jo kovin perillä ja saattaa tuntua nololta myöntää, että onkin vähän hukassa tai yksinäinen. Jo jonkin aikaa nykyihanteiden mukaisen ihmisen on pitänyt löytää ennen kaikkea itsensä, ei toista ihmistä.
Mikään ei kuitenkaan tee ihmiselle yhtä hyvää kuin yhteys toiseen ihmiseen. Aina tämä ei tarkoita romanttista rakkautta, mutta se saa myös tarkoittaa sitä, jos se on sellaista rakkautta, jota tarvitset ja etsit. Jos haluat löytää kumppanin rinnallesi, saat myös etsiä häntä. Se ei ole noloa eikä outoa. Se on luonnollista, eikä sitä tarvitse peitellä.
Jos sinulta ei puuttuisi mitään, ei olisi myöskään mitään löydettävää. Älä siis pelkää etsiä häntä, joka vielä puuttuu.
Etsiminen ei välttämättä ole loputtomalta tuntuvaa toisten tapailua vailla rajoja, vaan koen sen ennen kaikkea henkisenä prosessina, sydämen avautumisena toista ihmistä kohti. Lopulta tulee ottaa tietysti myös se konkreettinen askel toisen luo.
Rakkauden etsiminen on ollut minulle laskeutumista siihen, että olen valmis kohtaamaan jonkun toisen ja kurottamaan toista kaltaistani kohti. Tähän liittyy myös tietynlaista nöyrtymistä sekä omasta ylpeydestä, itsenäisyydestä ja näennäisestä vapaudesta luopumista. Vapaa voi olla myös yhdessä.
Jotta jotain voisi saada, on usein luovuttava jostain. Silti moni yrittää haalia sylin täydeltä kaikkia vaihtoehtoja uskaltamatta luopua yhdestäkään.
Rakkautta ei voi pakottaa, mutta sille voi ilman muuta tehdä tietoisesti tilaa ja avata oven.